Tonttu

Saunan ikkunalla seisoo yksinäinen tonttu. Uskollisesti se on vartiossa ja suojelee reviiriään, vaikka saunojia ei ole näkynyt pitkiin aikoihin. Varhaisena jouluaamuna, hennon valon kajossa se ihmettelee elämää huurteisen ikkunan takana. Tämän vuoden runsas marjasato on houkutellut tilhet metsästä. Suhisevin siivin ne pyrähtelevät lumisessa pihlajassa. Linnuilla ja tontulla on erityinen side ja ne ymmärtävät toistensa kieltä.  Tontut tietenkin ymmärtävät kaikkien eläinten kieltä, vain ihmisten kanssa on joskus hankalaa. Moni heistä on kadottanut lapsuuden satumaailman ja antanut mielikuvituksensa kadota. Jos näin pääsee käymään, ei yhteyttä synny.

Ikkunasta tonttu näkee lumikinoksen kasvavan yhä korkeammaksi ja muistaa, että joinakin vuosina lumi on peittänyt koko ikkunan ja ’kukat laaksosessa’, niin kuin laulussa sanotaan. Siitä laulusta tonttu pitää ja hyräilee sitä usein itsekseen saunan hämärässä.

Saunatonttu on onnellinen, koska sillä on tärkeä tehtävä, joka kestää sen koko elämän ajan. Tontun elämän taival on saunaan sidottu. Kun sauna häviää, niin tonttukin katoaa. Kukaan ei tosin tiedä minne. Eikä kukaan tiedä sitäkään, mistä se on tullut. Me saunassa kävijät tiedämme kuitenkin, että tonttu on yhtä vanha kuin saunakin.  Se on asunut siellä jo ainakin sata vuotta.

Tonttu muistelee kesää ja kiireisiä päiviä. Joskus saunassa on ollut ihmisiä jopa ruuhkaksi asti. Talven hiljaisuudessa se saa onneksi kerätä voimia ja energiaa, jotta jaksaa kesällä juosta muistuttamassa saunan lämmittäjille, että puita pitää lisätä, sauna pitää siivota hyvin, eikä saa unohtaa ikkunoiden pesua. Saunojia pitää muistuttaa, että löylyä heittäessä hiljennytään saunan äänille ja pimeydessä totutetaan silmää näkemään paremmin. Sillä, jos näkö paranee, tontun voi huomata vilahtelevan saunan nurkissa edestakaisin.  Ja jos korva herkistyy, niin tontun voi kuulla viheltelevän juostessaan.

Savusauna maailmanperintökohteeksi

Tällä viikolla uutisoitiin, että virolaiset ovat saaneet savusaunan Unescon maailmanperintökohteeksi. Suomalainen sauna-asiantuntija Risto Vuolle-Apiala on lehtitietojen mukaan harmissaan, kun Saunaseuramme ei herännyt asiaan jo ennen virolaisia. Olipa niin tai näin, niin saunakulttuurille tämä huomio on onnenpotku, olipa sauna sitten missä maassa tahansa.

Käsitykseni ja lukemieni saunakirjojen perusteella suomalainen sauna on virolaista vanhempi.  Itse saunan alku ja varhaiset historialliset vaiheet eivät ole tarkasti selvillä, mutta varhaisimpia tietoja saunasta on aina 1400-luvulta lähtien ja vanhin piirustus saunasta on vuodelta 1699. Se esittää Markkulan saunaa Virroilta. 

Vuolle-Apiala (1993) erottaa  savusaunan historiassa kolme ajallista vaihetta. Ensimmäinen, nimeltään vanhakantainen vaihe, eli saunat ennen 1900-lukua, on niistä merkittävin. Tuona aikana saunojen rakentamistapa oli kytköksissä ajan elämäntapaan.  Sen ajan saunat sisältävät kaikki ne ominaisuudet, joihin suomalaisten mielikuvat hyvästä saunasta edelleenkin perustuvat.

Toinen vaihe on nimeltään muutoksen aika ja se tarkoittaa 1900-luvun jälkeistä aikaa, jolle ominaista oli uusien teknisten ratkaisujen käyttö sekä saunassa tehtävien taloustöiden väheneminen.  Ehkä suurin muutos oli metallipönttöjen käyttö kiukaissa, betonin lattioissa ja muuratun padan käyttö veden lämmityksessä.

1980 luvulta alkaen käynnistyi kolmas vaihe, jonka lähtökohtana oli lisääntynyt vapaa-aika ja kesämökkikulttuuri.

Suomalaiset rakentavat savusaunoja edelleen ja syykin on selvä. Se on erinomainen löylyn laatu.

Löyly

Kun keho alkaa adaptoitua lämpöön, on aika heittää löylyä, eli vettä kiukaalle. Edellinen selitys siksi, mikäli lukijoista joku ei sattuisi tietämään mitä me suomalaiset tarkoittamme sanalla löyly.  On nimittäin mahdollista, että näitä sanoja lukee henkilö, joka ei ole koskaan saunonut. Lukijatilastoista ilmenee, että sivuilla käydään yllättävän laajalti ympäri maailmaa, Yhdysvalloista, Ukrainasta, Saksasta, Brittein saarilta, Italiasta, Puolasta, Venäjältä ja kaikista muistakin Suomea ympäröivistä maista.

Kiuas on noin puolentoista metrin päässä lauteilta, joten heittäjän pitää tähdätä tarkasti.  Yleensä heitetään lämmintä tai kuumaa vettä, jotta vesi ei jäähdytä kiuasta. Kun vesi räiskähtää kiville, syntyy ääni jonka perusteella voi arvioida kuinka kuuma kiuas on.  ’Tsup’ ja tulossa on kuuma, piikikäs lämpöaalto, jonka seurauksena saattaa olla pako alalauteille. ’Stubb’, ja kiukaalla saattaa istua Aleksander, eikä kannata heittää löylyä ollenkaan, mikäli ei sitten ... ihan vain vähän …. pikku kiusa, no ei ehkä kuitenkaan.

’Psauiiiiiihhhhhhhhhhhhhh’, tämä on ehdottomasti paras ääni. Kiuas on juuri sopivan kuuma ja voi nautinnolla odottaa, miten lämpö hiipii iholle hitaasti, pehmeästi ja pitkään. Loppusihinän ’iiiiiihhhhhhhh’ aikana ihminen voi ajautua aivan toisiin olemassaolon ulottuvuuksiin. Oma olotilani kurkottelee usein jopa avaruudellisia todellisuuksia.

Istun lauteilla ja heitän laiskoja löylyjä, mutta kohta huomaan katselevani itseäni kuin ulkopuolelta, ensin vain seinän takaa jolloin näen, miten alaston kehoni, ruumiillistunut minäni, istuu mustassa saunassa käsi puisessa löylykauhassa kiinni. Itsestäni irtaantunut katse laajenee hitaasti ja ottaa mukaan ympäristön, rantakoivun ja pihlajan saunan ympäriltä, hiekkapohjaisen uimarannan ja kivilaiturin.

Kohta katselen kokonaista lahden poukamaa Kallaveden rannalla, kunnes katseeni nousee yhä korkeammalle ja näen jo koko Suomen allani.  Sitten avautuu Eurooppa ja katse pyöristyy muodostaen planeettamme Telluksen. Ensin se näkyy suurena sinimerisenä pallona, kunnes tajuntaani tunkeutuu kuu, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus ja nyt jo häikäisee.  Viisi miljardia vuotta vanha aurinko syöksähtää näkökenttään. Nousen nopeasti korkeuksiin ja katselen aurinkokuntaamme, joka näkyy nyt vain pienenä ja outona kuviona tyhjyydessä.  Nopeasti se muuttuu yhä pienemmäksi ja pienemmäksi, kunnes muistuttaa lähes olematonta pistettä taivaallisessa tähtien kimalluksessa, kadoten lopulta kokonaan näkyvistä.

Samanaikaisesti istun yhä sen soman saunan lauteilla ja tunnen miten pehmeästi savun tuoksuinen lämpö hivelee kehoani. Hikipisarat tippuvat iholtani ja putoavat saunan pimeyteen kuin tähdenlento taivaalla viivähtäen tässä todellisuudessa vain ohikiitävän hetken. Hetken, jossa kaikki vain on.

Ihan oikeasti ihan alasti

Astun savusaunan lempeään lämpöön ja kipuan vastapestyille lauteille. Niiden päällä lepää kaksi puolukkapuuronpunaista jo hieman haalistunutta laudeliinavanhusta.  Noin kolmekymmentä vuotta ne ovat pehmustaneet kovaa alustaa ja suojanneet saunojia noelta ja kuumuudelta.

Monenmoista istujaa on niiden pintaa kuluttanut, kaukaisimmat istujat toiselta puolelta maapalloa asti. Useille on saunominen ollut suuri ihmetyksen ja ihailun aihe. Jo se, että saunassa ollaan ihan oikeasti ihan alasti, on monelle outo kokemus. He ovat ihastelleet meidän suomalaisten sulavaa asennetta välittömyyteen, siihen että vanha ja nuori, opettaja ja oppilas, mies ja mies tai nainen ja nainen voivat istua vierekkäin ilman rihman kiertämää ja ilman häivääkään seksuaalisuudesta.

Meille se on tavallista, arkipäiväistä eikä herätä sen kummempia mielenliikkeitä. Olemmehan lapsesta asti tottuneet siihen, että saunaan mennään koko perhe yhdessä aina siihen asti, kun murrosikä ja muutokset fyysisessä olemuksessa asettavat rajat. Jos asettavat, sillä tiedän perheitä, jossa on saunottu  yhdessä aikuisuuteen asti.

Istun hiljaa hämärässä, mustien hirsien ympäröivässä kehässä. Vähään aikaan en tee mitään, annan vain ajatuksen levätä aistimuksissa, lämmössä, iholle keräytyvässä kosteudessa, savun tuoksussa. 

Ikkunasta avautuu maisema kuin taulu, jota silmä väkisinkin siirtyy katsomaan. 

Puusta veistetty

Astun saunan eteiseen, solahdan saunatakistani ja asetan sen naulakkoon roikkumaan. Oikealla kädelläni tartun saunan ovenkahvaan ja samalla ajattelen, miten eri korkeuksilta olen kahvan kouraani sulkenut. Lapsena kahva oli korkeammalla, mutta laskeutui vuosi vuodelta alemmas. Joitakin vuosikymmeniä sitten saavutin huippupituuteni ja odotan nyt aikaa, jolloin kahva alkaa nousta taas.

Kahva on kömpelösti puusta veistetty. Se ei ole varsinainen koristepuusepän taidonnäyte, vaan on tehty palvemaan tarkoitustaan, oven avaamista. Vuosien saatossa kahvan pinta on hioitunut sileäksi. Saunaan mennessä siihen on tarttunut kuiva käsi ja saunasta tullessa sen on sulkenut märkä käsi. Onkohan kahvaa ikinä pesty? Ei varmaankaan. Luulen, että se on peseytynyt itsestään, sillä monet kahvaa puristaneista käsistä ovat olleet saippuasta liukkaat 

Ovenkahvaan ovat tarttuneet jo monen sukupolven sormet, meidän perheessämme neljän ja edellisen asukkaan aikana kahden. Sitä ennenkin on kahvaa hivelty, mutta sen ajan asukkaista en tiedä mitään. Ehkä jokin päivä selvitän kahvan koko historian ja saan nimen niillekin asukkaille,  jotka ovat sen saunamme oveen naulanneet, Vasaraa on koputeltu jo torppariaikana, varmuudella noin satavuota sitten

Suoponttoonisauna

Nyt olen kylpenyt saunassa, joka kelluu suojärven pinnalla ponttoonilaiturilla. Sen rakensi enoni,joka päätyi kaiketi siihen lopputulokseen, että vesi kantaa saunan paremmin kuin suo. Eipä ollut huono päätelmä.

Sauna oli piskuinen, mutta lauteilla laveasti tilaa kahdelle. Löylyt antautuivat leppoisasti ja lempeästi, mutta tarpeen mukaan kiukaasta löytyi myös sähäkämpää tulisuutta. Mitä...tuohan kuulosti ihan viiniarvostelulta.

Ikkunasta avautui taivas, sillä olin liian lyhyt näkemään muuta. Pilvisenä päivänä siinä ei ollut paljon katseltavaa, mutta bongasin yhden variksen. Kätevänä miehenä setäni voisi nikkaroida istuinkorokkeet meille lyhkäisille, tai saahan niitä kierrätyksestä autoihin tarkoitettuja lastenkorokkeitakin ihan puoli-ilmaiseksi. Ilta-auringon laskua olisi nimittäin mukava katsella lauteilta.

Parasta suoponttoonisaunassa oli kellumisefekti, laineiden keinuttaessa saunaa kuin kehtoa. Siihen olisi voinut vaikka nukahtaa. Nukahtamisen sijaan  kuvittelin kuitenkin miten rajulta tuntuisi  istua myrskysaunassa. Ajatus vei mukanaan ja ideoin, että setäni voisi tuotteistaa elämyssaunan erilaisilla jännitysmomenteilla varustettuna: tyynisauna, kehtosauna, keikkusauna, tuulisauna, myrskysauna, katoton sauna, lentävien lauteiden sauna, jne. Jälkimmäiseen voisi asentaa istuinkorokkeiden lisäksi turvavyöt. Ihan vain sen takia, että lentäisi saunan mukana, eikä jäisi paljaan taivaan alle myrksyn kouriin istuskelemaan.

Uimaan ei ollut pitkä matka, ja jos olisin ollut oikein hyvä hyppäämään, niin suoraan lauteilta olisin sukeltanut laiturin yli vilvoittavaan järveen. Varsinkin jos eno olisi siirtänyt vähän venettä ja ruopannut  hieman rantaa syvemmäksi. Totta puhuen laiturin päässä olevat tikkaat  houkuttivat eniten.

Enoni Ana on rakentanut upean kokonaisuuden lähes 'suonsilmään'. Paikka on suvulle omistettu ja sieltä löytyy lasten ja lastenlasten mukaan nimettyjen paikkojen  lisäksi myös Ainola, joka on mummini muistoksi ristitty. Sain sytyttää kynttilän hänelle.

Kiitokset enolle elämyksistä.

.

Sauna siintyy

Nuo ketaiset kumisaappaat kuvan vasemmassa alareunassa kuuluvat äidilleni, joka on useammin kuin kerran astellut saunapolkua  edestakaisin. Nuorempana askel oli joutuisampi, nyt se on jo hieman verkkainen, vaikkakin 82vuotiaalle edelleen hyvin virkeä.

Olen oppinut saunan lämmittämisen jo pikkutyttönä sekä häneltä että isältäni, joka on oikea savolainen juuriltaan. Isä kertoi, että oikeaoppisesti (jos sellaista oppia voi ylipäätään olla, koska jokaisen savusaunan lämmittäminen on oma taiteen lajinsa) savusaunan tulipesässä pitäisi olla koko ajan liekehtiviä puita. On kohtalokasta päästää pesä sammumaan tai edes hiillokselle. Puita kannattaa lisätä suhteellisen tiuhaan. Tulen pitää palaa tarpeeksi iloisella liekillä, jotta noki palaa kivistä.

Isä kertoi myös, että savun pitäisi tupruta saunasta ilman vetoa ja painetta, "kaakessa raahassa", niinkuin savolainen sanoo. Savurajan pitäisi olla lauteiden tasolla tai mahdollisesti jopa korkeammalla, jotta jalkatila ei nokeentuisi. Oven ja räppänän säädöllä savurajan saa asettumaan oikealle kohdalle.

Liian suuria ja kuumia pesällisiä ei saisi polttaa. Ne voivat koitua saunan kohtaloksi, niinkuin aiemmassa tekstissäni olen kertonut. Viimeinen pesällinen pitäisi olla pientä puuta sanovat jotkut muut, mutta ei isäni. Meillä on poltettu samanlaisia pesällisiä alusta loppuun. Oma sauna pitää ennen kaikkea oppia tuntemaan, jotta sen osaa lämmittää oikein.

Riipuu kiukaan kivien määrästä, veden lämpötilasta ja saunan koosta kuinka kauan saunaa pitää lämmittää. Omassa saunassamme poltetaan 3-4 pesällistä puita pienelle porukalle ja 4-6 pesällistä isolle porukalle. Lämmin vesi kuumuu vielä saunan hiipuessa tai siintyessä, joten veden ei tarvitse kiehua kun sauna laitetaan hiipumaan tai siintymään. Tälle toimenpiteelle on monta sanaa. Meillä käytetään molempia. Joskus sanotaan myös seestymään, ässehtimään, tasoittumaan, rauhoittumaan, tai breikille.

Siintyminen on sanoista kaunein. Se tarkoittaa sitä, että kun tulipesässä on vielä pienoinen punainen hiillos, niin ovea voidaan laittaa jo pienemmälle raolle. Siintymisen aikana saunassa on paljon häkää, joten siellä oleminen ei ole suotavaa, jos ei sitten halua ehdoin tahdoin päästä hengestään, Häkää on toki myös lämmityksen aikana, joten hengittäminen savusaunassa on silloin vaarallista.

Meidän sauna siintyy/hiipuu noin tunnin, joskus jopa puolitoista. Sinä aikana voi käydä pinkomassa hiekkatiellä itsensä hikiseksi, soutaa läheiselle lammelle ja takaisin, joogata vihreällä nurmikolla tai nauttia vain joutenolosta, kuten isäni osaa tehdä. Nykyisin hän on lopettanut kaiken turhan suorittamisen. Alla olevassa hän nauttii maisemasta ja  elää hetkessä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Savu

Savusaunan idea on savu.  Sitä ei johdeta piipusta ulos niin kuin jatkuvalämmitteisissä saunoissa, vaan kaikki savu vapautuu sisätilaan ja sieltä ovesta ja räppästä ulos, koska piippua ei ole.

Itse voit kyllä olla’ ihan piipussa’, etenkin, jos pitkän ruumillisen työpäivän jälkeen kohtalonasi ovat kuumien aaltojen lisäksi märät puut. Olet ehkä epätoivoisesti sytytellyt niitä useaan otteeseen  ja pahimmassa tapauksessa perheen miespuolinen on käynyt toteamassa, että ”akkain puuhia”. Silloin alkaa niinsanotusti piiputtaa.

No, palataanpa alkuun. Eli kun on saanut saunan tulipesässä leppoisasti lötköttelevät puut onnistuneesti syttymään, voi pian huomata miten savu tuprahtelee kiukaan kivien välistä, leviten kauniina kiehkuroina ympäri mustaa tilaa. Niin mustaapa hyvinkin, sillä savu on noennut saunan seinät ja etenkin katon vuosien saatossa mustaksi kuin yö. On toki savusaunan omistajia, jotka pesevät seinät joka kerta saunomisen jälkeen, mutta me emme kuulu siihen kastiin. Savolaisella boheemisuudella on tässä asiassa vahvat juurensa.

Savun käyttäytyminen lämmityksen aikana on kiehtovaa seurattavaa.  Joidenkin mielestä ei voisi turhempaa puuhaa olla, mutta itse koen savun leijailun seuraamisen kuin taideteoksen katseluna. Alussa savukiehkurat tunkeutuvat joka sopukkaan saunatilassa, mutta vähitellen ne asettuvat  saunan yläosaan paksuksi savupatjaksi, jonka läpi ei voi nähdä edes suurennuslasilla. Vaikka sen avulla voisi toki nähdä jotain muuta, ja ehkäpä yllätyksellisempää kuin saunan seinä.  

Kun puut ovat lähes palaneet, savu hälvenee ja ohenee,  kunnes häviää  melkein kokonaan. Siitä tietää, että puita on lisättävä pesään. Savusaunan lämmittäjän on siis seurattava savun käyttäytymistä koko lämmityksen ajan  ja aina niin kauan kuin sauna laitetaan hiipumaan eli tasoittumaan.

Kauneimmat savukiehkurat syntyvät räppänäaukossa siivilöityvässä valossa.

Kiuas

Ne oikeat puut saunaan haetaan puuliiteristä. Meidän puuliiterissä tosin säilytetään muutakin kuin puita.

Se on samalla pyöräliiteeri, pestyjen mattojen kuivaustila, vanhojen lelujen kokoontumispaikka, pikkupoikien aarresaari sekä erään vanhemman miespuolisen henkilön turvapaikka, jonne hän astelee aina silloin, kun ei ole oikein mitään muutakaan tekemistä ja haluaa olla hetken vain ihan yksinään ja rauhassa. 

Puita on kuitenkin liiterissä eniten. Ne pinotaan sinne niin, että kuivimmat ovat aina lähimpänä ovea.  Kätevä konsti viedä puut saunarantaan, on kuljettaa ne mukavasti kottikärryillä. Saunaan mennessä matka viettää alaspäin, joten kärryt pyörivät kuin itsestään selkää säästäen, paitsi silloin kun kaikki mökillä kirmaavat lapset haluavat päästä kyytiin ja hyppäävät puiden päälle istumaan. Silloin on selkä koetuksella, mutta onpahan lapsilla hauskaa.

Saunaan saadaan sopiva lämpö lämmittämällä kiuas niin, että siinä olevat kivet kuumuvat tarpeeksi, mutta eivät liikaa. Tulen tekemisessä ja puiden latomisessa on monenlaista tyyliä, riippuen esimerkiksi siitä sytytetäänkö tuli päältä vai alta. 

Minulle on suoraan sanottuna ihan sama mistä se syttyy, koska  pääasia on että se syttyy. Hyvät ja kuivat pilkkeet ovat avainsana, jolla tuli saadaan nopeasti tarttumaan myös isompiin puihin.

Voi, miten monta kertaa olen riemuinnut tulen syttymisestä, latonut pesän täyteen sitä oikeaa haapapuuta ja mennyt rantakeinuun katsomaan, miten iloisesti savu tuprahtelee avoimesta ovesta kesäiselle taivaalle. Yhtä usein olen sadatellut sitä, miten nopeasti savu hälvenee,ohentuu uhkaavasti vain heikoiksi hahtuviksi ja katoaa lopulta kokonaan. Märät puut! Huonompaa tuuria ei voi saunan lämmityksessä olla.

Kun tuli on vihdoin saatu syttymään ja näyttää jo siltä, että se ei heti kohta sammukaan, niin voi hetkeksi huokaista ja mennä  ihailemaan vaikka veteen heijastuvaa taivasta.

Juhannuksen jälkeen

Ontto on olo, kun  ei  lämmennyt savusauna Savossa tänä juhannuksena. Kylmät ilmat ja erinäiset muut syyt pitivät kaukana kalaisasta järvestä ja  saunarannan koivupuista. Olikohan peräti kolmas juhannus kolmeenkymmeneen vuoteen, kun löylyjä heitettiin kaupungissa ja sähkökiukaalle. Voi, voi.

Latteat oli löylyt, jos savusaunaan vertaa, mutta en vertaa. Kyllä lauteilla  lämmintä oli ja pehmeä tunnelma, sillä kiuasta ostaessamme yksi kriteeri oli löylyn pehmeys. Nykykiukaissa, sähköisissäkin, on onneksi enemmän valinnanvaraa kuin muinoin. Omamme on hyvä, etten sanoisi keskivertoa huomattavasti parempi, miltei täydellinen ja oikeastaan sitä se juuri on. Siis sähkösaunaksi paras mitä saa.  Jos joku ei usko, niin tervetuloa kylpemään. Niksi piillee hyvän kiukaan lisäksi siinä, että kiukaan pitää olla sopivan lämmin, eikä missään nimessä liian kuuma. 80 astetta on jo aivan liikaa. 75 riittää, koska muutoin ei voi heittää löylyä.

Minä en nimittäin osaa istua pienessä ja kuumassa huoneessa vain hikoilemassa. Saunassa pitää saada heittää vettä kiville ja usein. Ensinnäkin  siksi, että on nautinnollista tuntea kun kuuma löyly hiipii iholle ja vielä mukavampaa on kun keho pikkuhiljaa jäähtyy ja heittokättä alkaa taas hermostuttaa.  Heittämisessä on hehkua myös siksi, että kuumista kivistä lähtee korvia hivelevä, sihisevä ja pihisevä ääni kun ne saavat kylmää vettä niskaansa.

Kun en jussina mökille päässyt, niin lohdutukseksi laitan tähän juhannuskuvan muutaman vuoden takaisesta tunnelmasta

Räppänä

Savusaunan lämmitys alkaa sillä, että koko sauna tyhjennetään pesuvadeista, kauhoista, vesisankoista, saippuoista jne.  Ai miksikö? No siksi, että savusaunassa ei ole piippua vaan savu saa vapaasti tuprahtaa kiukaan mustien kivien lomasta saunaan, räppänästä ulos, ovesta pukutilaan ja pukutilasta katossa olevan aukon ja ulko-oven kautta vapauteen.

Mikä on räppänä? Räppänä on saunan seinässä oleva pieni tuuletusaukko, eräänlainen luukku joka vedetään auki sivusuunnassa ja laitetaan samalla tavalla kiinni. Se on auki saunan lämmityksen aikana, koska savu leijailee siitä ulos.  

Räppänä voi olla auki myös saunomisen aikana ja aivan erityisesti, jos haluat viilentää saunaa kun vieressä olevat vihtovat henkensä edestä ja luulet että happi loppuu.  Siitä voi hengitellä raitista ilmaa myös, jos  saunassa on huonon lämmityksen vuoksi kitkua, tai tuntuu että olet saamassa häkämyrkytyksen. 

No, valitettavasti et kyllä tiedä, jos olet saamassa häkämyrkytyksen, koska silloin alkaa vaan väsyttää ja taju menee pikkuhiljaa, mutta varmasti. Pelastut ainoastaan pakenemalla ulos asti, jos ehdit, koska  ainakin meidän sauna on sen verran iso, että lauteilta ulos on otettava monta askelta. Ja niiden aikana ehtii tuupertua isokin mies. No lohdutukseksi kerron, että hyvä saunanlämmittäjä osaa valvoa, että tuli on kokonaan sammunut eikä sininen liekki lepata.

Meidän räppänä oli vuosikausia tosi reppana, koska kukaan ei välittänyt korjata sitä. Nyt se on kuitenkin kunnossa ja vetokahva toimii taas. Tarvittiin vain yksi kohtalaisen suuri naula ja vähän vasaraa. Niin ja taskulamppu, ja kiltti mies jolla oli aikaa noin 5 minuuttia hakea työkalut ja kaksikymmentä sekuntia aikaa naulata se ainoa naula.

Räppänän kautta siivilöityvä valo laskeutuu kauniisti saunatilaan ja yhdistyy ikkunasta avautuvaan kirkkauteen. Valo sävyttää puun väriä, joka elää silmien kautta ja saa jokaisella saunan lämmityskerralla erilaisen ilmeen.

Vesi lattilalla tummentaa puun syyt ja tekee ne kiiltäviksi. Jos kurkistat veden heijastukseen, niin voit nähdä oman tunnetilasi. 

Keskity jo nyt, sillä meditatiivisuus ja rituaaalisuus alkaa oman pääsi sisältä. Anna itsellesi aikaa, niin saunaan tulee hyvä ja lempeä löyly ja kiukaan henki on kanssasi.

Saunan lämmitystä

Paras puu savusaunan lämmitykseen on isän oppien mukaisesti leppä. Se savuttaa  vähiten, on matala liekkinen ja sopii suhteellisen matalaan tulipesään, kuten meille.  Lepässä on myös se hyvä puoli, että siitä saa pehmeät löylyt. Mänty paukkuu palaessaan, kuivuu hitaasti ja palaa huonosti, joten sitä emme käytä. Koivu nokeaa ja tuohen terva-aineet aiheuttavat kitkua, joten sekin on pannassa. Haapa on teholtaan vaatimaton, mutta jokunen kalikka menee lepän joukossa. Kuusi on monien mielestä hyvä lämmityspuu, mutta sen käytössä on riskinsä. Pihkaisuuden vuoksi se palaa pitkällä liekillä, kipinöi paljon ja aiheuttaa siten vaaran, että koko sauna syttyy palamaan.

Siitä on nyt jo yli kaksikymmentäviisi vuotta aikaa, kun istuimme kahvilla ja katselimme keittiön ikkunasta järvimaisemaa ja rantaa, jossa vaatimaton punamullalla maalattu savusaunamme lämpesi. Ohhoh, onpas isä laittanut kovasti pökköä pesään, kun tulee niin paksua savua. Äidin leipoma tuore korvapuusti meinasi juttua kurkkuuni, kun huomasin,että savua tulee ihan vääristä paikoista.  SAUNA PALAA!!!

Peräkanaa juoksimme rantaan kuin ankat, ensimmäisenä vaappui isä, sitten minä ja mieheni, ja viimeisinä kaakatti äitini ja veljenpoika Jussi. Totta se oli. Saunan katto oli syttynyt palamaan.  Saunan lämmittäjä oli latonut tulipesään liikaa puita, ja olikohan livauttanut kuusipuuta joukkoon, koska liekit ylsivät kiukaan kivien läpi kattoon asti. Koska katossa oleva suojalevy oli halkeillut ja osin irronnut, pääsivät liekit nuolemaan hirsiä. Muuta ei tarvittu, paitsi ripeitä otteita.

Hetkessä nappasimme vesisankot käsiimme ja säntäilimme järven ja saunan välissä sekasortoisesti, heitellen vettä kiukaalle, seinille, kattoon ja toistemme päälle. Jonkun ajan päästä joku hoksasi, todennäköisimmin erinomainen järjestyksenpitäjä-ätini, että muodostetaan ketju. Yksi täytti ämpäreitä järvessä, seuraava ojensi ne saunan portailla seisovalle, sitä seuraava eteispäivystäjälle ja viimeinen sammutti tulta. Kuusivuotias Jussipoika kiikutti ämpärit takaisin täytettäväksi. Tuli alkoi talttua hissukseen, joskin kovalla ja hikisellä työllä. Vaara ei ollut kuitenkaan ohi, koska katto kyti vielä hiilloksella kiukaan nurkissa.

Jotta palo saataisiin varmasti sammumaan, oli jo palaneet hirret ja tuhka kiikutettava ulos saunasta. Tässä kohdassa alkoi järjestys ja järki mennä sekaisin. Tuhkan sijoituspaikasta tuli visainen ongelma. Yksi oli sitä mieltä, että kaikki nopeasti ulos saunasta ja pellolle, mutta järjestyksenpitäjän mielestä tuhka piti kiikuttaa viinimarjapensaille asti, noin parinkymmenen metrin päähän pellon reunaan, jossa mustat viinimarjat jo kilvan kypsyivät. Ensimmäinen ehdotus voitti ja lohdutukseksi järjestyksenpitäjälle luvattiin viedä tuhka ihan varmasti vasta sitten, kun sauna oli pelastettu.

Sillä samaisella hetkellä saunan lämmittäjä halusi pitää saunan sammutuksesta luovan tauon ja haki kellarista olutta.  Tuli sitten lipittämään sitä, imien kuin tuttipulloa, saunan sammuttajien viereen. Tämä ärsytti saunan sammuttajia ja muutaman kiivaan sanan jälkeen saunan lämmittäjä oli taas saammutuspuuhissa. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että muilla ei ollut lupa sammua kuin saunalla.

Monen tunnin jälkeen, uupuneina, nokisina, mutta helpottuneina saatiin palkinto. Tuli oli sammunut ja vauriot korjattavissa. Ainoastaan katto ja kaksi seinää piti rakentaa uudelleen. Vaikka mielessä käväisikin pieni mahdollisuus purkaa koko vanha, rötiskö sauna ja rakentaa uusi jatkuvalämmitteinen tilalle,  niin nopeasti työnsimme tuon ajatuksen syrjään. Tätä saunaa ei purettaisi ennen kuin on pakko, ja sittenkin voitaisiin rakentaa ihan samanlainen tilalle.
.

Matkalla mökille

Meidän saunaa ei lähdetä lämmittämään hetken mielijohteesta, koska matkaa on 320km. Paitsi viime viikolla kyllä lähdettiin, koska lempeä kesäsää yllätti meidät kaikki.

Noin puolivälissä matkaa Pohjanmaan lakeudet muuttuvat kumpuileviksi ja järvien kimallus pilkistää puiden välistä, antaen lupauksen perillä odottavasta savolaisesta paratiisista. Mieleeni muistuu, kuinka Lapinlahdella syntyneen isäni kieli alkoi viäntyä savon murteelle Kiuruveden kohdalla, siinä samassa paikassa, jossa on ensimmäinen jyrkkä mäki. 

Meitä lapsia nauratti sinisen Volvo Amazonin takapenkillä, kun murre tuntui toisaalta niin hassulta ja samanaikaisesti niin kotoiselta ja mukavalta. Olinhan itsekin asunut Kuopiossa kokonaiset kahdeksan lapsuuden vuotta. Nyt istui isä takapenkillä ja minä ratissa. Vuoro on vaihtunut.

Matkalla mökille muistelin saunan historiaa.  Toisin kuin moni suomalainen luulee, sauna on yleismaailmallinen keksintö. Saunoja, hikimajoja, höyry- tai hikikylpyjä on ollut useimmilla kansoilla. Niiden tarkoitus oli niin henkisen kuin fyysisenkin puolen puhdistaminen, jopa sairauksien ennaltaehkäisy ja parantaminen. Kylvettäjinä oli usein shamaani ja toiminnalla oli uskonnollissävytteinen tarkoitus. Ilmankos sauna kaikessa arkisuudessaan tuntuukin niin pyhältä paikalta.

Amerikan intiaaneilla, mayoilla ja atsteekeilla on ollut suuria kylpylaitoksia ja he uskoivat, että saunankiukaan kivissä asui saunan henki, Manitou. Löylyä heitettäessä henki tuli kiukaasta ulos ja ihmisen hikoillessa meni huokosista sisään. Joidenkin tutkijoiden mukaan intiaanit ovat olleet maailman innokkaampia saunojia.

Myös suomalaisille sauna on pyhä paikka. Muinaisessa Suomessa rakennettiin ensin sauna ja sitten vasta asuintalo. Saunassa synnytettiin ja sinne vietiin kuolleet, siellä pyykättiin ja tehtiin ruokaa.

Meille lapsille opetettiin, että saunassa ei saa riidellä eikä pieraista, koska saunatonttu ei tykkää. Saunassa pitää olla sovussa ja niin oltiinkin. Saunomiseen liittyy mukavia muistoja, todellisia onnen hetkiä. Paitsi silloin, kun aikuiset vihtoivat niin  kovaa, että oli pakko karata alalauteille. Vihtomisen seurauksena löyly tuntuu nimittäin kaksin verroin kuumemmalta.

Meidän saunan katolla on kukko tuuliviirinä. Se ei ole kiekuva kukko, mutta jos on oikein tarkkana, niin korva saattaa herkistyä ja voit kuulla kun kukko puhuu pilvelle.

Saunamuistoja

Paras saunapäivä on ehdottomasti  lauantai  ja paras aika kuuden jälkeen illalla. Lauantaisauna päättää arjen ja ihminen voi puhtaana laskeutua sunnuntain rauhaan. Saunassa saa synninpäästön, koska peseminen  ei puhdista vain ruumista, vaan myös mieltä.

Kun minä olin pieni vielä ja asuimme kerrostalossa eräässä savolaisessa kaupungissa, niin saunassa tehtiin muutakin kuin saunomista.  Saunaan lähdettiin kuin retkelle, eväät mukana. Isä laittoi paksun lenkkimakkaran kiukaan päälle paistumaan ja se syötiin pukuhuoneessa voipaperin päältä sinapilla maustettuna, paljain sormin. Jano sammutettiin äidin tekemällä viinimarjamehulla ja makeannälkä appelsiineilla. Jälkiruoka popsittiin lauteilla, koska alastomana lenkkimakkaraa syödessä oli ehtinyt tulla jo vilu. Kylmä appelsiini kuumassa saunassa on mielettömän hyvää. Kokeilkaapa!

Rituaalisuus

Oletin Suomessa olevan lukuisia saunablogisteja, mutta yllätyksekseni en löytänyt montakaan.  Ja ne jotka löysin, olivat etupäässä mainoksia vuokrattavista saunoista, tai saunojen kunnostamiseen ja rakentamiseen liittyviä blogeja.

Tämä blogi keskittyy tunnelmiin. Haluan kirjoittaa siitä, mitä saunominen merkitsee suomalaiselle ja ennen kaikkea itselleni, koska jokaiselle saunojalle  kokemus on erilainen. Välittämällä omia aistimuksiani lukija voi joko samaistua niihin, tai huomata ajattelevansa toisella tavallla.

Savusaunominen on rituaalista. Siihen kuuluu monta vaihetta, joista jokainen tulisi suorittaa pieteetillä ja suurella nautinnolla. Rituaalisuus on tärkeää, koska siinä voi saavuttaa meditatiivisen tilan, jossa keskittyminen on huipussaan. Meditatiivisuus puhdistaa mieltä ja avartaa ajatusta.

Saunominen alkaa jo puiden hakkaamisesta ja päättyy jäähylle itse saunomisen jälkeen. Mutta kaikesta tuosta kirjoitan erikseen. Avaan jokaisen vaiheen, niin kuin Antti Hyry kirjassaan Uuni. Mutta en aivan niin yksityiskohtaisesti, koska olen nopea ihminen, enkä läheskään niin tarkka kuin Hyry.

Savolaiselle luonteelle on ominaista hienoinen boheemisuus ja leppeä huumori. Kaiken ei tarvitse olla niin viimeisen päälle, inhimillinen keskeneräisyys armahtaa eikä tarvitse turhia jännittää. Meidän saunassamme tämä kaikki toteutuu sataprosenttisesti.

Sauna odottaa

Olotila alkaa olla jo suorastaan tuskainen, kun en ole päässyt mökkisaunan lauteille híkoilemaan talven angsteja pois.  Saunan tuoksu hiipii nenääni jo ihan tahtomattakin, kiukaan kivien sihinä soi korvissa ja silmissä vilkuu mustia ja nokisia hirsiä. Minulla on vieroitusoireita. Tämän saunan kohdalla ei olekaan kysymys mistään tavallisesta sähkösaunasta tai edes puilla toimivasta jatkuvalämmitteisestä vaan ihan oikeasta savusaunasta, noin satavuotiaasta vanhuksesta, jolle on jouduttu tosin tekemään muutamia nuorennusleikkauksia vuosien varrella.

On ihan pakko selata viimevuotisia valokuvia ja saada edes jotain lohtua ikävään, sillä sauna saa odottaa vielä jonkun aikaa. Tuossa kuvassa se jököttää yksinäisenä kalaisan järven rannalla ja katselee miten ahvenet hyppivät kaislikossa ja lokit odottavat jo kalanperkeitä rantapellon kupeessa.