Ontto on olo, kun ei lämmennyt savusauna Savossa tänä juhannuksena. Kylmät ilmat ja erinäiset muut syyt pitivät kaukana kalaisasta järvestä ja saunarannan koivupuista. Olikohan peräti kolmas juhannus kolmeenkymmeneen vuoteen, kun löylyjä heitettiin kaupungissa ja sähkökiukaalle. Voi, voi.
Latteat oli löylyt, jos savusaunaan vertaa, mutta en vertaa. Kyllä lauteilla lämmintä oli ja pehmeä tunnelma, sillä kiuasta ostaessamme yksi kriteeri oli löylyn pehmeys. Nykykiukaissa, sähköisissäkin, on onneksi enemmän valinnanvaraa kuin muinoin. Omamme on hyvä, etten sanoisi keskivertoa huomattavasti parempi, miltei täydellinen ja oikeastaan sitä se juuri on. Siis sähkösaunaksi paras mitä saa. Jos joku ei usko, niin tervetuloa kylpemään. Niksi piillee hyvän kiukaan lisäksi siinä, että kiukaan pitää olla sopivan lämmin, eikä missään nimessä liian kuuma. 80 astetta on jo aivan liikaa. 75 riittää, koska muutoin ei voi heittää löylyä.
Minä en nimittäin osaa istua pienessä ja kuumassa huoneessa vain hikoilemassa. Saunassa pitää saada heittää vettä kiville ja usein. Ensinnäkin siksi, että on nautinnollista tuntea kun kuuma löyly hiipii iholle ja vielä mukavampaa on kun keho pikkuhiljaa jäähtyy ja heittokättä alkaa taas hermostuttaa. Heittämisessä on hehkua myös siksi, että kuumista kivistä lähtee korvia hivelevä, sihisevä ja pihisevä ääni kun ne saavat kylmää vettä niskaansa.
Kun en jussina mökille päässyt, niin lohdutukseksi laitan tähän juhannuskuvan muutaman vuoden takaisesta tunnelmasta