Savusaunan idea on savu. Sitä ei johdeta piipusta ulos niin kuin
jatkuvalämmitteisissä saunoissa, vaan kaikki savu vapautuu sisätilaan ja sieltä ovesta ja räppästä ulos, koska
piippua ei ole.
Itse voit kyllä olla’ ihan piipussa’, etenkin, jos pitkän ruumillisen työpäivän jälkeen kohtalonasi ovat kuumien aaltojen lisäksi märät puut. Olet ehkä epätoivoisesti sytytellyt niitä useaan otteeseen ja pahimmassa tapauksessa perheen miespuolinen on käynyt toteamassa, että ”akkain puuhia”. Silloin alkaa niinsanotusti piiputtaa.
No, palataanpa alkuun. Eli kun on saanut saunan tulipesässä leppoisasti
lötköttelevät puut onnistuneesti syttymään, voi pian huomata miten savu
tuprahtelee kiukaan kivien välistä, leviten kauniina kiehkuroina ympäri mustaa
tilaa. Niin mustaapa hyvinkin, sillä savu on noennut saunan seinät ja etenkin
katon vuosien saatossa mustaksi kuin yö. On toki savusaunan omistajia, jotka
pesevät seinät joka kerta saunomisen jälkeen, mutta me emme kuulu siihen kastiin. Savolaisella boheemisuudella on tässä asiassa vahvat juurensa.
Savun käyttäytyminen lämmityksen aikana on kiehtovaa seurattavaa. Joidenkin mielestä ei voisi
turhempaa puuhaa olla, mutta itse koen savun leijailun seuraamisen kuin
taideteoksen katseluna. Alussa savukiehkurat tunkeutuvat joka sopukkaan saunatilassa,
mutta vähitellen ne asettuvat saunan yläosaan paksuksi savupatjaksi, jonka läpi ei voi nähdä edes suurennuslasilla. Vaikka sen avulla voisi toki nähdä jotain muuta, ja ehkäpä yllätyksellisempää kuin saunan seinä.
Kun puut ovat lähes palaneet, savu hälvenee ja ohenee, kunnes
häviää melkein kokonaan. Siitä tietää,
että puita on lisättävä pesään. Savusaunan lämmittäjän on siis seurattava savun käyttäytymistä koko lämmityksen ajan ja aina niin kauan kuin sauna laitetaan hiipumaan eli tasoittumaan.
Kauneimmat savukiehkurat syntyvät räppänäaukossa siivilöityvässä valossa.
