Astun saunan eteiseen, solahdan saunatakistani ja asetan sen naulakkoon roikkumaan. Oikealla kädelläni tartun saunan ovenkahvaan ja samalla ajattelen, miten eri korkeuksilta olen kahvan kouraani sulkenut. Lapsena kahva oli korkeammalla, mutta laskeutui vuosi vuodelta alemmas. Joitakin vuosikymmeniä sitten saavutin huippupituuteni ja odotan nyt aikaa, jolloin kahva alkaa nousta taas.
Kahva on kömpelösti puusta veistetty. Se ei ole varsinainen koristepuusepän taidonnäyte, vaan on tehty palvemaan tarkoitustaan, oven avaamista. Vuosien saatossa kahvan pinta on hioitunut sileäksi. Saunaan mennessä siihen on tarttunut kuiva käsi ja saunasta tullessa sen on sulkenut märkä käsi. Onkohan kahvaa ikinä pesty? Ei varmaankaan. Luulen, että se on peseytynyt itsestään, sillä monet kahvaa puristaneista käsistä ovat olleet saippuasta liukkaat
Ovenkahvaan ovat tarttuneet jo monen sukupolven sormet, meidän perheessämme neljän ja edellisen asukkaan aikana kahden. Sitä ennenkin on kahvaa hivelty, mutta sen ajan asukkaista en tiedä mitään. Ehkä jokin päivä selvitän kahvan koko historian ja saan nimen niillekin asukkaille, jotka ovat sen saunamme oveen naulanneet, Vasaraa on koputeltu jo torppariaikana, varmuudella noin satavuota sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti