Astun savusaunan lempeään lämpöön ja kipuan vastapestyille
lauteille. Niiden päällä lepää kaksi puolukkapuuronpunaista jo hieman
haalistunutta laudeliinavanhusta. Noin kolmekymmentä vuotta ne ovat pehmustaneet kovaa alustaa ja suojanneet saunojia noelta ja kuumuudelta.
Monenmoista istujaa on niiden pintaa kuluttanut, kaukaisimmat
istujat toiselta puolelta maapalloa asti. Useille on saunominen ollut suuri
ihmetyksen ja ihailun aihe. Jo se, että saunassa ollaan ihan oikeasti ihan
alasti, on monelle outo kokemus. He ovat ihastelleet meidän suomalaisten sulavaa asennetta välittömyyteen, siihen että vanha ja nuori, opettaja ja oppilas, mies ja mies tai nainen ja nainen voivat istua vierekkäin ilman rihman kiertämää ja ilman
häivääkään seksuaalisuudesta.
Meille se on tavallista, arkipäiväistä eikä herätä sen
kummempia mielenliikkeitä. Olemmehan lapsesta asti tottuneet siihen, että saunaan
mennään koko perhe yhdessä aina siihen asti, kun murrosikä ja muutokset
fyysisessä olemuksessa asettavat rajat. Jos asettavat, sillä tiedän perheitä,
jossa on saunottu yhdessä aikuisuuteen
asti.
Istun hiljaa hämärässä, mustien hirsien ympäröivässä kehässä.
Vähään aikaan en tee mitään, annan vain ajatuksen levätä aistimuksissa,
lämmössä, iholle keräytyvässä kosteudessa, savun tuoksussa.
Ikkunasta avautuu
maisema kuin taulu, jota silmä väkisinkin siirtyy katsomaan.
