Löyly

Kun keho alkaa adaptoitua lämpöön, on aika heittää löylyä, eli vettä kiukaalle. Edellinen selitys siksi, mikäli lukijoista joku ei sattuisi tietämään mitä me suomalaiset tarkoittamme sanalla löyly.  On nimittäin mahdollista, että näitä sanoja lukee henkilö, joka ei ole koskaan saunonut. Lukijatilastoista ilmenee, että sivuilla käydään yllättävän laajalti ympäri maailmaa, Yhdysvalloista, Ukrainasta, Saksasta, Brittein saarilta, Italiasta, Puolasta, Venäjältä ja kaikista muistakin Suomea ympäröivistä maista.

Kiuas on noin puolentoista metrin päässä lauteilta, joten heittäjän pitää tähdätä tarkasti.  Yleensä heitetään lämmintä tai kuumaa vettä, jotta vesi ei jäähdytä kiuasta. Kun vesi räiskähtää kiville, syntyy ääni jonka perusteella voi arvioida kuinka kuuma kiuas on.  ’Tsup’ ja tulossa on kuuma, piikikäs lämpöaalto, jonka seurauksena saattaa olla pako alalauteille. ’Stubb’, ja kiukaalla saattaa istua Aleksander, eikä kannata heittää löylyä ollenkaan, mikäli ei sitten ... ihan vain vähän …. pikku kiusa, no ei ehkä kuitenkaan.

’Psauiiiiiihhhhhhhhhhhhhh’, tämä on ehdottomasti paras ääni. Kiuas on juuri sopivan kuuma ja voi nautinnolla odottaa, miten lämpö hiipii iholle hitaasti, pehmeästi ja pitkään. Loppusihinän ’iiiiiihhhhhhhh’ aikana ihminen voi ajautua aivan toisiin olemassaolon ulottuvuuksiin. Oma olotilani kurkottelee usein jopa avaruudellisia todellisuuksia.

Istun lauteilla ja heitän laiskoja löylyjä, mutta kohta huomaan katselevani itseäni kuin ulkopuolelta, ensin vain seinän takaa jolloin näen, miten alaston kehoni, ruumiillistunut minäni, istuu mustassa saunassa käsi puisessa löylykauhassa kiinni. Itsestäni irtaantunut katse laajenee hitaasti ja ottaa mukaan ympäristön, rantakoivun ja pihlajan saunan ympäriltä, hiekkapohjaisen uimarannan ja kivilaiturin.

Kohta katselen kokonaista lahden poukamaa Kallaveden rannalla, kunnes katseeni nousee yhä korkeammalle ja näen jo koko Suomen allani.  Sitten avautuu Eurooppa ja katse pyöristyy muodostaen planeettamme Telluksen. Ensin se näkyy suurena sinimerisenä pallona, kunnes tajuntaani tunkeutuu kuu, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus ja nyt jo häikäisee.  Viisi miljardia vuotta vanha aurinko syöksähtää näkökenttään. Nousen nopeasti korkeuksiin ja katselen aurinkokuntaamme, joka näkyy nyt vain pienenä ja outona kuviona tyhjyydessä.  Nopeasti se muuttuu yhä pienemmäksi ja pienemmäksi, kunnes muistuttaa lähes olematonta pistettä taivaallisessa tähtien kimalluksessa, kadoten lopulta kokonaan näkyvistä.

Samanaikaisesti istun yhä sen soman saunan lauteilla ja tunnen miten pehmeästi savun tuoksuinen lämpö hivelee kehoani. Hikipisarat tippuvat iholtani ja putoavat saunan pimeyteen kuin tähdenlento taivaalla viivähtäen tässä todellisuudessa vain ohikiitävän hetken. Hetken, jossa kaikki vain on.