Puusta veistetty

Astun saunan eteiseen, solahdan saunatakistani ja asetan sen naulakkoon roikkumaan. Oikealla kädelläni tartun saunan ovenkahvaan ja samalla ajattelen, miten eri korkeuksilta olen kahvan kouraani sulkenut. Lapsena kahva oli korkeammalla, mutta laskeutui vuosi vuodelta alemmas. Joitakin vuosikymmeniä sitten saavutin huippupituuteni ja odotan nyt aikaa, jolloin kahva alkaa nousta taas.

Kahva on kömpelösti puusta veistetty. Se ei ole varsinainen koristepuusepän taidonnäyte, vaan on tehty palvemaan tarkoitustaan, oven avaamista. Vuosien saatossa kahvan pinta on hioitunut sileäksi. Saunaan mennessä siihen on tarttunut kuiva käsi ja saunasta tullessa sen on sulkenut märkä käsi. Onkohan kahvaa ikinä pesty? Ei varmaankaan. Luulen, että se on peseytynyt itsestään, sillä monet kahvaa puristaneista käsistä ovat olleet saippuasta liukkaat 

Ovenkahvaan ovat tarttuneet jo monen sukupolven sormet, meidän perheessämme neljän ja edellisen asukkaan aikana kahden. Sitä ennenkin on kahvaa hivelty, mutta sen ajan asukkaista en tiedä mitään. Ehkä jokin päivä selvitän kahvan koko historian ja saan nimen niillekin asukkaille,  jotka ovat sen saunamme oveen naulanneet, Vasaraa on koputeltu jo torppariaikana, varmuudella noin satavuota sitten

Suoponttoonisauna

Nyt olen kylpenyt saunassa, joka kelluu suojärven pinnalla ponttoonilaiturilla. Sen rakensi enoni,joka päätyi kaiketi siihen lopputulokseen, että vesi kantaa saunan paremmin kuin suo. Eipä ollut huono päätelmä.

Sauna oli piskuinen, mutta lauteilla laveasti tilaa kahdelle. Löylyt antautuivat leppoisasti ja lempeästi, mutta tarpeen mukaan kiukaasta löytyi myös sähäkämpää tulisuutta. Mitä...tuohan kuulosti ihan viiniarvostelulta.

Ikkunasta avautui taivas, sillä olin liian lyhyt näkemään muuta. Pilvisenä päivänä siinä ei ollut paljon katseltavaa, mutta bongasin yhden variksen. Kätevänä miehenä setäni voisi nikkaroida istuinkorokkeet meille lyhkäisille, tai saahan niitä kierrätyksestä autoihin tarkoitettuja lastenkorokkeitakin ihan puoli-ilmaiseksi. Ilta-auringon laskua olisi nimittäin mukava katsella lauteilta.

Parasta suoponttoonisaunassa oli kellumisefekti, laineiden keinuttaessa saunaa kuin kehtoa. Siihen olisi voinut vaikka nukahtaa. Nukahtamisen sijaan  kuvittelin kuitenkin miten rajulta tuntuisi  istua myrskysaunassa. Ajatus vei mukanaan ja ideoin, että setäni voisi tuotteistaa elämyssaunan erilaisilla jännitysmomenteilla varustettuna: tyynisauna, kehtosauna, keikkusauna, tuulisauna, myrskysauna, katoton sauna, lentävien lauteiden sauna, jne. Jälkimmäiseen voisi asentaa istuinkorokkeiden lisäksi turvavyöt. Ihan vain sen takia, että lentäisi saunan mukana, eikä jäisi paljaan taivaan alle myrksyn kouriin istuskelemaan.

Uimaan ei ollut pitkä matka, ja jos olisin ollut oikein hyvä hyppäämään, niin suoraan lauteilta olisin sukeltanut laiturin yli vilvoittavaan järveen. Varsinkin jos eno olisi siirtänyt vähän venettä ja ruopannut  hieman rantaa syvemmäksi. Totta puhuen laiturin päässä olevat tikkaat  houkuttivat eniten.

Enoni Ana on rakentanut upean kokonaisuuden lähes 'suonsilmään'. Paikka on suvulle omistettu ja sieltä löytyy lasten ja lastenlasten mukaan nimettyjen paikkojen  lisäksi myös Ainola, joka on mummini muistoksi ristitty. Sain sytyttää kynttilän hänelle.

Kiitokset enolle elämyksistä.

.

Sauna siintyy

Nuo ketaiset kumisaappaat kuvan vasemmassa alareunassa kuuluvat äidilleni, joka on useammin kuin kerran astellut saunapolkua  edestakaisin. Nuorempana askel oli joutuisampi, nyt se on jo hieman verkkainen, vaikkakin 82vuotiaalle edelleen hyvin virkeä.

Olen oppinut saunan lämmittämisen jo pikkutyttönä sekä häneltä että isältäni, joka on oikea savolainen juuriltaan. Isä kertoi, että oikeaoppisesti (jos sellaista oppia voi ylipäätään olla, koska jokaisen savusaunan lämmittäminen on oma taiteen lajinsa) savusaunan tulipesässä pitäisi olla koko ajan liekehtiviä puita. On kohtalokasta päästää pesä sammumaan tai edes hiillokselle. Puita kannattaa lisätä suhteellisen tiuhaan. Tulen pitää palaa tarpeeksi iloisella liekillä, jotta noki palaa kivistä.

Isä kertoi myös, että savun pitäisi tupruta saunasta ilman vetoa ja painetta, "kaakessa raahassa", niinkuin savolainen sanoo. Savurajan pitäisi olla lauteiden tasolla tai mahdollisesti jopa korkeammalla, jotta jalkatila ei nokeentuisi. Oven ja räppänän säädöllä savurajan saa asettumaan oikealle kohdalle.

Liian suuria ja kuumia pesällisiä ei saisi polttaa. Ne voivat koitua saunan kohtaloksi, niinkuin aiemmassa tekstissäni olen kertonut. Viimeinen pesällinen pitäisi olla pientä puuta sanovat jotkut muut, mutta ei isäni. Meillä on poltettu samanlaisia pesällisiä alusta loppuun. Oma sauna pitää ennen kaikkea oppia tuntemaan, jotta sen osaa lämmittää oikein.

Riipuu kiukaan kivien määrästä, veden lämpötilasta ja saunan koosta kuinka kauan saunaa pitää lämmittää. Omassa saunassamme poltetaan 3-4 pesällistä puita pienelle porukalle ja 4-6 pesällistä isolle porukalle. Lämmin vesi kuumuu vielä saunan hiipuessa tai siintyessä, joten veden ei tarvitse kiehua kun sauna laitetaan hiipumaan tai siintymään. Tälle toimenpiteelle on monta sanaa. Meillä käytetään molempia. Joskus sanotaan myös seestymään, ässehtimään, tasoittumaan, rauhoittumaan, tai breikille.

Siintyminen on sanoista kaunein. Se tarkoittaa sitä, että kun tulipesässä on vielä pienoinen punainen hiillos, niin ovea voidaan laittaa jo pienemmälle raolle. Siintymisen aikana saunassa on paljon häkää, joten siellä oleminen ei ole suotavaa, jos ei sitten halua ehdoin tahdoin päästä hengestään, Häkää on toki myös lämmityksen aikana, joten hengittäminen savusaunassa on silloin vaarallista.

Meidän sauna siintyy/hiipuu noin tunnin, joskus jopa puolitoista. Sinä aikana voi käydä pinkomassa hiekkatiellä itsensä hikiseksi, soutaa läheiselle lammelle ja takaisin, joogata vihreällä nurmikolla tai nauttia vain joutenolosta, kuten isäni osaa tehdä. Nykyisin hän on lopettanut kaiken turhan suorittamisen. Alla olevassa hän nauttii maisemasta ja  elää hetkessä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.