Painajainen paratiisista

Savusauna poltettu maantasalle. Mökistä jokaikinen ikkuna rikki. Sisältä viety kaikki mahdollinen ja mahdoton. Ympärillä kukoistava kuusikko hakattu avohakkuuna maantasalle. Näkymä niin lohduton, että herätti kesken painajaisen.  Onneksi, sillä se oli vain mieheni uni, eikä siis edes minun.

Siitä huolimatta hermostuin. Jos se oli enne?

Siitä paikasta kirjoitin naapurin Hannulle, uskolliselle ystävälle, joka tunsi tuskani satojen kilometrien päästä  ja vastasi välittömästi.  Aikoi käydä katsomassakin,  jahka sai  ensin autonsa lukon sulatettua, jottei tarvinnut kontata pelkääjän oven kautta sisään.

Lohdutusta oli luvassa pian ja ihan todisteiden kanssa. Pehmeillä hangilla ei ollut näkynyt edes oravan jälkiä. Puhdas lumi oli peittänyt tien saunalle asti, Sisälläkin paikat olivat olleet niin pakasteessa, että kesää oli tullut ikävä.

Miehelläni on nyt rauha rinnassa ja minulla rauhan lisäksi ikävä. Kyllä maistuisi talvisauna tänään. Mustilla lauteilla olisi niin lokoisaa laiskana loikoilla. Jäälle voisi tehdä avannon ja virkistyä siinä, mutta vain vähäksi aikaa, kunnes saisi taas sulautua lempeään löylyyn. 

Muistoissa kaikki on helppoa. Todellisuus olisi toinen. Ennen löylyjä olisi  lapioitava rankasti lunta polulta, kannettava puita, lämmitettävä saunaa tunteja ja taas tunteja, kairattava reikä jäälle ja ennen kaikkea matkustettava 320km, jotta tuon autuuden saavuttaisi. Ehkä odotan vielä kevään kutsua ja auringon armahtavaa lämpöä, joka sulattaa niin jään kuin pakastuneeen mökin.

Tonttu

Saunan ikkunalla seisoo yksinäinen tonttu. Uskollisesti se on vartiossa ja suojelee reviiriään, vaikka saunojia ei ole näkynyt pitkiin aikoihin. Varhaisena jouluaamuna, hennon valon kajossa se ihmettelee elämää huurteisen ikkunan takana. Tämän vuoden runsas marjasato on houkutellut tilhet metsästä. Suhisevin siivin ne pyrähtelevät lumisessa pihlajassa. Linnuilla ja tontulla on erityinen side ja ne ymmärtävät toistensa kieltä.  Tontut tietenkin ymmärtävät kaikkien eläinten kieltä, vain ihmisten kanssa on joskus hankalaa. Moni heistä on kadottanut lapsuuden satumaailman ja antanut mielikuvituksensa kadota. Jos näin pääsee käymään, ei yhteyttä synny.

Ikkunasta tonttu näkee lumikinoksen kasvavan yhä korkeammaksi ja muistaa, että joinakin vuosina lumi on peittänyt koko ikkunan ja ’kukat laaksosessa’, niin kuin laulussa sanotaan. Siitä laulusta tonttu pitää ja hyräilee sitä usein itsekseen saunan hämärässä.

Saunatonttu on onnellinen, koska sillä on tärkeä tehtävä, joka kestää sen koko elämän ajan. Tontun elämän taival on saunaan sidottu. Kun sauna häviää, niin tonttukin katoaa. Kukaan ei tosin tiedä minne. Eikä kukaan tiedä sitäkään, mistä se on tullut. Me saunassa kävijät tiedämme kuitenkin, että tonttu on yhtä vanha kuin saunakin.  Se on asunut siellä jo ainakin sata vuotta.

Tonttu muistelee kesää ja kiireisiä päiviä. Joskus saunassa on ollut ihmisiä jopa ruuhkaksi asti. Talven hiljaisuudessa se saa onneksi kerätä voimia ja energiaa, jotta jaksaa kesällä juosta muistuttamassa saunan lämmittäjille, että puita pitää lisätä, sauna pitää siivota hyvin, eikä saa unohtaa ikkunoiden pesua. Saunojia pitää muistuttaa, että löylyä heittäessä hiljennytään saunan äänille ja pimeydessä totutetaan silmää näkemään paremmin. Sillä, jos näkö paranee, tontun voi huomata vilahtelevan saunan nurkissa edestakaisin.  Ja jos korva herkistyy, niin tontun voi kuulla viheltelevän juostessaan.

Savusauna maailmanperintökohteeksi

Tällä viikolla uutisoitiin, että virolaiset ovat saaneet savusaunan Unescon maailmanperintökohteeksi. Suomalainen sauna-asiantuntija Risto Vuolle-Apiala on lehtitietojen mukaan harmissaan, kun Saunaseuramme ei herännyt asiaan jo ennen virolaisia. Olipa niin tai näin, niin saunakulttuurille tämä huomio on onnenpotku, olipa sauna sitten missä maassa tahansa.

Käsitykseni ja lukemieni saunakirjojen perusteella suomalainen sauna on virolaista vanhempi.  Itse saunan alku ja varhaiset historialliset vaiheet eivät ole tarkasti selvillä, mutta varhaisimpia tietoja saunasta on aina 1400-luvulta lähtien ja vanhin piirustus saunasta on vuodelta 1699. Se esittää Markkulan saunaa Virroilta. 

Vuolle-Apiala (1993) erottaa  savusaunan historiassa kolme ajallista vaihetta. Ensimmäinen, nimeltään vanhakantainen vaihe, eli saunat ennen 1900-lukua, on niistä merkittävin. Tuona aikana saunojen rakentamistapa oli kytköksissä ajan elämäntapaan.  Sen ajan saunat sisältävät kaikki ne ominaisuudet, joihin suomalaisten mielikuvat hyvästä saunasta edelleenkin perustuvat.

Toinen vaihe on nimeltään muutoksen aika ja se tarkoittaa 1900-luvun jälkeistä aikaa, jolle ominaista oli uusien teknisten ratkaisujen käyttö sekä saunassa tehtävien taloustöiden väheneminen.  Ehkä suurin muutos oli metallipönttöjen käyttö kiukaissa, betonin lattioissa ja muuratun padan käyttö veden lämmityksessä.

1980 luvulta alkaen käynnistyi kolmas vaihe, jonka lähtökohtana oli lisääntynyt vapaa-aika ja kesämökkikulttuuri.

Suomalaiset rakentavat savusaunoja edelleen ja syykin on selvä. Se on erinomainen löylyn laatu.

Löyly

Kun keho alkaa adaptoitua lämpöön, on aika heittää löylyä, eli vettä kiukaalle. Edellinen selitys siksi, mikäli lukijoista joku ei sattuisi tietämään mitä me suomalaiset tarkoittamme sanalla löyly.  On nimittäin mahdollista, että näitä sanoja lukee henkilö, joka ei ole koskaan saunonut. Lukijatilastoista ilmenee, että sivuilla käydään yllättävän laajalti ympäri maailmaa, Yhdysvalloista, Ukrainasta, Saksasta, Brittein saarilta, Italiasta, Puolasta, Venäjältä ja kaikista muistakin Suomea ympäröivistä maista.

Kiuas on noin puolentoista metrin päässä lauteilta, joten heittäjän pitää tähdätä tarkasti.  Yleensä heitetään lämmintä tai kuumaa vettä, jotta vesi ei jäähdytä kiuasta. Kun vesi räiskähtää kiville, syntyy ääni jonka perusteella voi arvioida kuinka kuuma kiuas on.  ’Tsup’ ja tulossa on kuuma, piikikäs lämpöaalto, jonka seurauksena saattaa olla pako alalauteille. ’Stubb’, ja kiukaalla saattaa istua Aleksander, eikä kannata heittää löylyä ollenkaan, mikäli ei sitten ... ihan vain vähän …. pikku kiusa, no ei ehkä kuitenkaan.

’Psauiiiiiihhhhhhhhhhhhhh’, tämä on ehdottomasti paras ääni. Kiuas on juuri sopivan kuuma ja voi nautinnolla odottaa, miten lämpö hiipii iholle hitaasti, pehmeästi ja pitkään. Loppusihinän ’iiiiiihhhhhhhh’ aikana ihminen voi ajautua aivan toisiin olemassaolon ulottuvuuksiin. Oma olotilani kurkottelee usein jopa avaruudellisia todellisuuksia.

Istun lauteilla ja heitän laiskoja löylyjä, mutta kohta huomaan katselevani itseäni kuin ulkopuolelta, ensin vain seinän takaa jolloin näen, miten alaston kehoni, ruumiillistunut minäni, istuu mustassa saunassa käsi puisessa löylykauhassa kiinni. Itsestäni irtaantunut katse laajenee hitaasti ja ottaa mukaan ympäristön, rantakoivun ja pihlajan saunan ympäriltä, hiekkapohjaisen uimarannan ja kivilaiturin.

Kohta katselen kokonaista lahden poukamaa Kallaveden rannalla, kunnes katseeni nousee yhä korkeammalle ja näen jo koko Suomen allani.  Sitten avautuu Eurooppa ja katse pyöristyy muodostaen planeettamme Telluksen. Ensin se näkyy suurena sinimerisenä pallona, kunnes tajuntaani tunkeutuu kuu, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus ja nyt jo häikäisee.  Viisi miljardia vuotta vanha aurinko syöksähtää näkökenttään. Nousen nopeasti korkeuksiin ja katselen aurinkokuntaamme, joka näkyy nyt vain pienenä ja outona kuviona tyhjyydessä.  Nopeasti se muuttuu yhä pienemmäksi ja pienemmäksi, kunnes muistuttaa lähes olematonta pistettä taivaallisessa tähtien kimalluksessa, kadoten lopulta kokonaan näkyvistä.

Samanaikaisesti istun yhä sen soman saunan lauteilla ja tunnen miten pehmeästi savun tuoksuinen lämpö hivelee kehoani. Hikipisarat tippuvat iholtani ja putoavat saunan pimeyteen kuin tähdenlento taivaalla viivähtäen tässä todellisuudessa vain ohikiitävän hetken. Hetken, jossa kaikki vain on.

Ihan oikeasti ihan alasti

Astun savusaunan lempeään lämpöön ja kipuan vastapestyille lauteille. Niiden päällä lepää kaksi puolukkapuuronpunaista jo hieman haalistunutta laudeliinavanhusta.  Noin kolmekymmentä vuotta ne ovat pehmustaneet kovaa alustaa ja suojanneet saunojia noelta ja kuumuudelta.

Monenmoista istujaa on niiden pintaa kuluttanut, kaukaisimmat istujat toiselta puolelta maapalloa asti. Useille on saunominen ollut suuri ihmetyksen ja ihailun aihe. Jo se, että saunassa ollaan ihan oikeasti ihan alasti, on monelle outo kokemus. He ovat ihastelleet meidän suomalaisten sulavaa asennetta välittömyyteen, siihen että vanha ja nuori, opettaja ja oppilas, mies ja mies tai nainen ja nainen voivat istua vierekkäin ilman rihman kiertämää ja ilman häivääkään seksuaalisuudesta.

Meille se on tavallista, arkipäiväistä eikä herätä sen kummempia mielenliikkeitä. Olemmehan lapsesta asti tottuneet siihen, että saunaan mennään koko perhe yhdessä aina siihen asti, kun murrosikä ja muutokset fyysisessä olemuksessa asettavat rajat. Jos asettavat, sillä tiedän perheitä, jossa on saunottu  yhdessä aikuisuuteen asti.

Istun hiljaa hämärässä, mustien hirsien ympäröivässä kehässä. Vähään aikaan en tee mitään, annan vain ajatuksen levätä aistimuksissa, lämmössä, iholle keräytyvässä kosteudessa, savun tuoksussa. 

Ikkunasta avautuu maisema kuin taulu, jota silmä väkisinkin siirtyy katsomaan. 

Puusta veistetty

Astun saunan eteiseen, solahdan saunatakistani ja asetan sen naulakkoon roikkumaan. Oikealla kädelläni tartun saunan ovenkahvaan ja samalla ajattelen, miten eri korkeuksilta olen kahvan kouraani sulkenut. Lapsena kahva oli korkeammalla, mutta laskeutui vuosi vuodelta alemmas. Joitakin vuosikymmeniä sitten saavutin huippupituuteni ja odotan nyt aikaa, jolloin kahva alkaa nousta taas.

Kahva on kömpelösti puusta veistetty. Se ei ole varsinainen koristepuusepän taidonnäyte, vaan on tehty palvemaan tarkoitustaan, oven avaamista. Vuosien saatossa kahvan pinta on hioitunut sileäksi. Saunaan mennessä siihen on tarttunut kuiva käsi ja saunasta tullessa sen on sulkenut märkä käsi. Onkohan kahvaa ikinä pesty? Ei varmaankaan. Luulen, että se on peseytynyt itsestään, sillä monet kahvaa puristaneista käsistä ovat olleet saippuasta liukkaat 

Ovenkahvaan ovat tarttuneet jo monen sukupolven sormet, meidän perheessämme neljän ja edellisen asukkaan aikana kahden. Sitä ennenkin on kahvaa hivelty, mutta sen ajan asukkaista en tiedä mitään. Ehkä jokin päivä selvitän kahvan koko historian ja saan nimen niillekin asukkaille,  jotka ovat sen saunamme oveen naulanneet, Vasaraa on koputeltu jo torppariaikana, varmuudella noin satavuota sitten

Suoponttoonisauna

Nyt olen kylpenyt saunassa, joka kelluu suojärven pinnalla ponttoonilaiturilla. Sen rakensi enoni,joka päätyi kaiketi siihen lopputulokseen, että vesi kantaa saunan paremmin kuin suo. Eipä ollut huono päätelmä.

Sauna oli piskuinen, mutta lauteilla laveasti tilaa kahdelle. Löylyt antautuivat leppoisasti ja lempeästi, mutta tarpeen mukaan kiukaasta löytyi myös sähäkämpää tulisuutta. Mitä...tuohan kuulosti ihan viiniarvostelulta.

Ikkunasta avautui taivas, sillä olin liian lyhyt näkemään muuta. Pilvisenä päivänä siinä ei ollut paljon katseltavaa, mutta bongasin yhden variksen. Kätevänä miehenä setäni voisi nikkaroida istuinkorokkeet meille lyhkäisille, tai saahan niitä kierrätyksestä autoihin tarkoitettuja lastenkorokkeitakin ihan puoli-ilmaiseksi. Ilta-auringon laskua olisi nimittäin mukava katsella lauteilta.

Parasta suoponttoonisaunassa oli kellumisefekti, laineiden keinuttaessa saunaa kuin kehtoa. Siihen olisi voinut vaikka nukahtaa. Nukahtamisen sijaan  kuvittelin kuitenkin miten rajulta tuntuisi  istua myrskysaunassa. Ajatus vei mukanaan ja ideoin, että setäni voisi tuotteistaa elämyssaunan erilaisilla jännitysmomenteilla varustettuna: tyynisauna, kehtosauna, keikkusauna, tuulisauna, myrskysauna, katoton sauna, lentävien lauteiden sauna, jne. Jälkimmäiseen voisi asentaa istuinkorokkeiden lisäksi turvavyöt. Ihan vain sen takia, että lentäisi saunan mukana, eikä jäisi paljaan taivaan alle myrksyn kouriin istuskelemaan.

Uimaan ei ollut pitkä matka, ja jos olisin ollut oikein hyvä hyppäämään, niin suoraan lauteilta olisin sukeltanut laiturin yli vilvoittavaan järveen. Varsinkin jos eno olisi siirtänyt vähän venettä ja ruopannut  hieman rantaa syvemmäksi. Totta puhuen laiturin päässä olevat tikkaat  houkuttivat eniten.

Enoni Ana on rakentanut upean kokonaisuuden lähes 'suonsilmään'. Paikka on suvulle omistettu ja sieltä löytyy lasten ja lastenlasten mukaan nimettyjen paikkojen  lisäksi myös Ainola, joka on mummini muistoksi ristitty. Sain sytyttää kynttilän hänelle.

Kiitokset enolle elämyksistä.

.